Keramiikka
Primitiivikeramiikka
Vuosituhansia vanha tapa valmistaa keramiikkaa
Savi on ollut tuhansien vuosien ajan ihmisen rinnalla kulkeva materiaali -käyttöesineiden, rituaalien ja arjen tarpeiden muovaama.
Eri aikakausien tarpeet ovat synnyttäneet omat esinetyyppinsä ja taidot sekä perinteet ovat siirtyneet sukupolvilta seuraaville.
Rakupoltto
1500-luvun Japanista peräisin oleva polttotekniikka. Raakapoltettu esine lasitetaan ja poltetaan raku-uunissa. Yhdistyksellä on käytössään oma kaasulla lämmitettävä raku-uuni.
Lämpötila uunissa nostetaan 1020-1100 Celsiusasteeseen jonka jälkeen hehkuva esine nostetaan halutessa savustumaan metalliastiaan sahanpurujen tai sanomalehtien joukkoon. Kansi suljetaan jolloin savu värjää lasittamattomat kohdat mustiksi ja tunkeutuu myös säröilleen lasitteen halkeamiin.
Esine nostetaan savustuksen jälkeen veteen jäähtymään. Lopputuloksena on uniikkeja taideteoksia.
Kuoppapoltto
Kuoppapoltto on polttomenetelmä jossa savi muuttuu keramiikaksi. Valmistelut aloitetaan jo edeltävänä päivänä polttamalla maahan kaivetussa kuopassa puuta usean tunnin ajan.
Seuraavana päivänä kuopan pohjalle ladotaan sahanpurua (halutessa myös paperisuikaleita) ja poltettavat saviesineet. Mikäli tavoitteena on hapellinen poltto niin kuoppaan lisätään myös ilmakanavat (rautaputkia tai vaikkapa savisia salaojaputkia).
Sahanpurun ja saviesineiden päälle sytytetään nuotio ja tulta poltetaan useita tunteja, jopa 8-9 h. Puita lisätään aluksi varoen ja voimistetaan tulta pikkuhiljaa. Viimeiseksi annetaan liekkien hiipua ja peitetään kuoppa hiekalla tai pelleillä.
Polton tulokset nähdään seuraavana päivänä kun esineet nostetaan pois tuhkasta.
Mustasavustus
Savesta valmistettuja koriste-esineitä voidaan raakapolton jälkeen käsitellä myös savustamalla. Esineiden pintaan voi sivellä rasvatonta maitoa joka lisää pintaan kiiltoa.
Työt kääritään sanomalehteen tai laitetaan suoraan puruilla täytettyyn kannelliseen metalliastiaan joka ei saa olla täysin ilmatiivis. Astian ympärillä poltetaan nuotiota noin tunnin ajan jonka jälkeen astian annetaan jäähtyä ja esineet otetaan pois astiasta.

Primitiivikeramiikka
Tule tutustumaan primitiivikeramiikan tekemiseen
Järjestämme primitiivikeramiikka- ja taideviikot Puhoksessa 29.6. - 3.7.2026
Nykykeramiikka
Jotain nykykeramiikasta
Sed pede ullamcorper amet ullamcorper primis, nam pretium suspendisse neque, a phasellus sit pulvinar vel integer.
Alaotsikkoa
Sed pede ullamcorper amet ullamcorper primis, nam pretium suspendisse neque, a phasellus sit pulvinar vel integer.
Alaotsikkoa
Sed pede ullamcorper amet ullamcorper primis, nam pretium suspendisse neque, a phasellus sit pulvinar vel integer.
Alaotsikkoa
Sed pede ullamcorper amet ullamcorper primis, nam pretium suspendisse neque, a phasellus sit pulvinar vel integer.

NYKYKERAMIIKKA
Nykykeramiikkatyöpajoja ja -ryhmiä pyöritämme talvisin
Kesäkaudella keskitymme primitiivikeramiikan harrastamiseen, mutta talvisin järjestämme työpajoja ja omatoimiryhmiä.
